Paluu Kuhankuonolle

Viime talvena tein hiihtovaelluksen Kurjenrahkan kansallispuistoon. Nyt päätin lähteä katselemaan samoja maisemia sulan maan aikaan.

Eilen ilmeni, että tänään pitää lähteä asiakaskeikalle Tampereelle. Otin rinkan mukaan ja nyt istun pikajunassa matkalla Tampereelta Turkuun. Jani naureskeli, että ulkoasunihan sopii ihan hyvin, asiakas kun on puolustussektorilta. Rinkan jätin tosin omalle Tampereen toimistollemme.

Pikajunassa

Viime viikolla kävi isän kanssa jutellessa ilmi, että hän on lähdössä erään kaverinsa kanssa täsmälleen samalle alueelle ja he leiriytyvät tänä iltana Kuhankuonon läheisyydessä. Nyt siis Tuu-tikki noukkii minut kyytiin Turun rautatieasemalta ja heittää Kuhankuonolle. Tämän jälkeen on tarkoitus etsiä viime reissulla löytämättä jäänyt Kuhankuonon geokätkö, grillata makkarat isän ja kaverinsa seurana ja jatkaa itsekseni yön selkään sen verran, kun viitseliäisyys antaa myöden.

Huomenna Tuu-tikilla on pikku partiotyttöjä opastettavana aamupäivällä, mutta alkuiltapäivästä hän ilmaantuu myös reissuseuraksi. Sitten jatketaan etelään Raisiota kohti sen verran, kuin nyt lauantaina ja sunnuntaina tulee käveltyä.

Magneettimyrsky

Jäi geokätköily tältä päivältä sitten väliin. GPS:n tarkkuus oli muutamien kymmenien metrien luokkaa, kun ylipäätään suvaitsi saada fixiä. Soitto Cthulhu0:n Kristianille varmisti epäilemäni syyn: Suomen kohdalla on pienehkö magneettimyrsky. Päätin, että on parempi lähteä kotiin, kuin joutua kiroilemaan kaluston epätarkkuutta. Johan noita purkkejakin tuli kymmenen löydettyä.

Hirvikärpäset, joita jotkut niin kovasti kammoksuvat, eivät tällä reissulla yltäneet kovinkaan hyvään saavutukseen. Ehkä parisenkymmentä koko viikonloppuna ja nekin sen verran paikallisina ilmiöinä, että suurimmman osan aikaa sai olla täysin rauhassa.

Kuinkahan mones kätköilyreissu tällä suunnalla tämä oli? Melko mones ja vieläkin löytyisi hakemattomia. Uusiakin on ilmestynyt jo tutuille alueille. Seuraavaksi taidan kuitenkin suunnata jonnekin muualle päin Etelä-Suomea, vaihtelun vuoksi.

Teknisiä ongelmia

Joko wordpress tai wordpy näyttäisi kiukuttelevan, syystä tai toisesta. Kuvien puuttuminen äskeisestä tuplana tulleesta bloggauksesta sitten ei johdu uudesta skriptistä, joka toimi kyllä oikein (vain kopioi kuvatiedostoja laitteen kortilta toiselle). Ongelma näyttäisi jotenkin kuitenkin liittyvän liitetiedostoihin, joten ehkä pitää nopeuttaa suunnitelmaa käyttää ulkoista palvelinta myös kuvaliitteille.

Kaiken säätämisen tarkoitushan on siis lopulta, että voin kertoa teille, arvon lukijat, mahdollisimman vähällä vaivalla mahdollisimman havainnollisesti niistä hienommista reissuistani.

Kunnon yöunet

02.09.2007 09:42
N 60 20.196 E 024 41.182

Tulipa nukuttua kevyet 11,5h. Nyt sade on ropissut ulkona ensimmäisistä heräämisistä asti. Mitä ilmeisimmmin toki vielä pidempään. Ilmanpaine on pudonnut 989.6 millibaariin ja lämpötila ulkoteltassa on 6 (GPS:n ”salainen” sisäinen lämpömittari) tai 12.3 (halpis karttamittarin lämpömittari) astetta. Viskiä näyttää kuluneen vajaa desi. Kaikki edellytykset ihan kelvolliseen kätköilypäivään ovat siis olemassa, kunhan saan itseni jotenkin ulos makuupussista.

Niin, skripti kuvien kopiointiin kamerasta DPOF-tietojen, eli kameran puolella näppärästi tehtävän ”printtitilauksen” perusteella tuli kirjoitettua. Kuvien selaaminen ja valikointi bloggaukseen kun on kameralla huomattavasti mukavampaa kuin N800:lla. Käyttöliittymä on mukava, muotoilu käteen istuva ja kuvaprosessori kertaluokkia nopeampi. Erikoistuneen raudan hienoja puolia, joita kannattaa hyödyntää.

Tässä leiripaikassa ei ole muuta ihmeempää vikaa, kuin ihmiset, joita tuntuu viereisellä ”polulla” riittävän sateesta huolimatta. No, näin geokätköilyreissulla ei moinen pikkuvika häiritse kummemmin.

Eilen en jaksanut puhdistaa valmiiksi tavanomaista noin kolmea litraa vettä, kun rantaan pääsee noinkin helposti, vaan tyydyin täyteen kenttäpulloon pienestä nestehukasta huolimatta. Saattaa tuolla pohjalla olla juuri se 2dl, joka tarvitaan aamupuuroon, mutta kahvin keittämisestä ilman teltasta poistumista on turha unelmoidakaan. No, jos muistaisi taas seuraavalla kerralla, että aamulla aikuisten oikeasti voi sataa.

Laitanpa tähän vielä pari perjantain valokuvaa.

Vantaan energian voimalaitos

Iltahämärää Vehkalanmäellä

Aikainen leiriytyminen

01.09.2007 19:42
N 60 20.196 E 024 41.182

Leiri on pystyssä, iltauinti suoritettuna ja mies makuupussissaan. Kilometrejä on kertynyt tähän mennessä 28 ja löytöjä 10. Mukavalla leiripaikalla iski laiskuus ruokailun päälle ja päätin jättää loput kätköt huomiselle. Niitä jäikin juuri sopivasti. Nyt on ohjelmassa bloggaus, rentoutumista, musiikin kuuntelua, ehkä vähän bloggausskriptien parantelua, hieman viskiä ja aikainen nukkumaanmeno. Elämä on kivaa.

Leiripaikan ranta

Päivän kätkösaldo siis oli Flycatcher Corner, Goldeneye Split, Swallow Barn, Raven Hill, Ketunkorpi ja Hauklampi. Raven Hill ansaitsee erityismaininnan kätköpaikan huolellisesta valmistelusta, mutta enpä spoilaa sen enempää.

Päivän aikana tuli pari kunnollista sadekuuroa, mutta pääosin keli on ollut täydellinen. Puolipilvistä ja sopivan viileää.

Reissun teemaksi on muodostunut pitkälti uuden GPS-kaluston ja menetelmien testaus. Perjantaina hankittu viilekekotelo Garmin Etrex Summitille toimii täydellisesti. Laite trackaa erinomaisesti ja se on helppo napata olkapäältä, kun sitä haluaa käsitellä. Holuxin GPSlim 240 sen sijaan ei ole aivan yhtä hyvä herkkyydeltään kuin edeltäjänsä, Insmat InsSirf III. Koko on kuitenkin mukavan mitätön ajatellen sekä urbaania kätköilyä, että käyttöä varagepsinä. Litiumparistot näyttävät pitävän hyvin jännitteensä siihen asti, että ovat aivan tyhjiä. Kun ensimmäinen palkki lähtee Etrexin paristomittarista käyttöaikaa on jäljellä tunti-pari. Kun laite alkaa varoittaa tyhjenevistä paristoista, on virta katkeamassa minuuttien sisällä. Käyttöaikaa kahdella litiumparistolla saa siis kymmeniä tunteja.

Found: 4/4

01.09.2007 01:30
N 60 18.912 E 024 47.045

Laavulla oli kuin olikin rauhallista. Lisäkssi täällä on mukava, hieman makuualustaa leveämpi nukkumapaikka.

Päivän kätkösaldo oli kaikki suunnitellut, eli THOK Vehkalanmaki Fly-by, RC-planespotting, Hoorikki MX ja Petikon piilolaavu. Nyt on iltapalakin syöty ja aika siirtyä katselemaan unia.