Elämää kalastellen

Perhon sidontaa

Henkka tauolla

Aika kuluu täällä nopeasti. Puolen päivän aikaan herätään, yhden pintaan saunotaan ja kolmelta syödään. Sitten onkin lähtö kalastamaan. Illalla yritetään hieman hämärään asti, sitten paistetaan makkarat ja kalastetaan pimeässä sen verran, kuin hyvältä tuntuu. Kellot ovat edelleen Suomen ajassa ja majapaikan henkilökunta, kuten myös liki kaikki paikalliset kauppiaat, puhuu suomea. Eurot käyvät maksyvälineenä, tosin vaihtokurssi on hieman suolainen.

Paavo nuotiopaikan rannassa

Eilen tuli saatua myös toinen kala, mikä teki meikäläisestä reissun toistaiseksi kovimman saamamiehen. Olin kävelemässä yksinäni rantaa pitkin, joten haavikin oli mukana. Kaverit lähtivät paikalle, mutta taimen oli väsytetty ja haavissa kauan ennen kuin pääsivät lähellekään. Hieno tunne.

Ensimmäinen pokeriturnauskin tuli voitettua ja vielä siten, että loppupelissä vastustajana oli nettipokerigurumme Taneli. Umpikännissä oli helppo hymyillä leveästi. Tänä aamuna olikin sitten haastavampaa saada elämä voittamaan.

Jokunen pelimerkki

Vastaa