Kivet löydetty

Kohteena oleva geokätkö on Nothing but Stones, joten kiviäkin oli lupa odottaa. Tänään olemmekin päässeet kulkemaan enimmäkseen joka puolelle levittyvissä rakkakivikoissa. Matka on edennyt mukavasti, mutta päivän rasitus teki temppunsa ja otimme illallisen jälkeen pidemmänpuoleiset iltatorkut ennen havahtumista pimeässä teltassa. Vahingossakin nukuttu uni toki toimii yhtäläisesti ja iltatoimien viimeistelyn jälkeen onkin sopiva aika jatkaa vahinkoa tahallisuudella.

Siru kirjoittaa 6.9.2014

Väsynyt mutta onnellinen -sanonta on taas saanut uuden merkityksen, kun makaan makuupussissa jo hieman väsyneenä (ei kuitenkaan unisena). Hyvä iltapala on syöty; pastaa, ruisleipää mätitahnalla ja jälkkärisuklaa vielä odottaa. On niin hyvä olo, että onnellisuuden tunnetta ei ole vaikea tavoittaa.

Huomenna on erittäin suurella todennäköisyydellä se päivä, jolloin loggaamme ”the purkin” ja sen jälkeen suuntaamme manner-Euroopan pohjoisimpaan kolkkaan kuin Jack Sparrow maailman laidalle.

Kiviselle polulle

Päivän automatkalle osui geokätkön esittelemä Karhunpesäkivi, ontoksi kovertunut siirtolohkare. Saapuessamme parkkipaikalle siellä oli myös kanarialainen motoristiseurue, joka kuitenkaan ei jokusta kymmentä metriä kiven luo kiivennyt, vaan kuvasivat pipopäisen karhupatsaan sekä matkamuistomyymälän ja jatkoivat matkaansa.

Pääsimme illansuussa Mehamniin ja lähdimme yötä vasten maastoon. Ilmassa oli jonkin verran sumua ja tuuli oli pureva, joten polun alun nousuvoittoisuudesta huolimatta olo oli varsin mukava. Kun valo ei noin viiden kilometrin jälkeen enää riittänyt reittimerkintöjen seuraamiseen, pystytimme teltan pienen tunturilammen rantaan.

Siru kirjoittaa

Tähän saakka reissu on mennyt varsin mukavissa merkeissä etenkin, kun sitä istuu miettimässä laavulla nuotiotulen ja punaviinimukillisen äärellä. Eilisen illan myötä tuli itselleni jälleen uusia mukavia geotuttuja vieraillessamme ja yöpyessämme Kajaanissa, joka myös kaupunkina oli itselle uusi tuttavuus. Tosin samaa voin sanoa tällä reissulla niin monesta muustakin paikasta.

Valtteri on jaksanut ihailtavan kärsivällisesti olla mukana erilaisissa kätköjen keräilyissä, joita vain kaltaiseni haastehullu voi matkan varrella intoa täynnä keksiä, ja joita oldies kätköilijän on ymmärrettävästi vaikea hahmottaa. Löytöjä on tullut siis kivasti, mutta päämääränä oleva Nothing but Stones kutkuttaa tässä kohdin varsin vahvasti.

Eteenpäin geokätkö kerrallaan

Eilen illalla saavuimme pimeän laskeutuessa Kajaaniin Cthulhu0 kätköilijäpariskunnan luo. Oman kahden hengen vapaasti seisovan teltan puuttuessa äidiltä lainattu Hannahin kupoliteltta tuli samalla testatuksi.

Matkaa on tehty verkkaiseen tahtiin, tielle sattuvia geokätköjä tiheähköön tahtiin hakien. Täksi illaksi saavuimme Sodankylään, Orajoen laavulle. Teltta jäi suosiolla autolle ja yövymme kiintolaavuun ripustetussa rankisessa. Majapaikkakin löytyi juuri lähistöllä olevan geokätkön kuvauksen perusteella.

Ruska on täällä pohjoisessa jo hyvällä mallilla ja luonto hehkuu kirjavissa väreissä. Illatkin alkavat olla viileitä, eivätkä hyttyset juuri jaksa edes täällä metsäisemmän Lapin puolella lentää loppuillasta kovin tarmokkaasti, nuotion poistaessa viimeisetkin innon rippeet.

Huomisen suunnitelmissa on kohtalaisen aikainen liikkeellelähtö ja maastoon siirtyminen Mehamnissa hyvissä ajoin ennen iltaa.

Keula pohjoiseen

Tämänkertainen reissu suuntautuu Norjaan geokätköilyn merkeissä. Lähdimme Sirun (Team Papu) kanssa hakemaan Nothing but Stonesia jäämeren rannalta. Matkan sivuagendana on uusien viestimenetelmien testaus Iridiumin päivitettyä satelliittikalustoaan vastaamaan nykymaailman tarpeisiin.

Blogitekstejä on tiedossa päivittäin. Mikäli meihin haluaa yhteyden ollessamme maastossa, välittää yhdysmies Toni Saarenpää ([email protected]) meille sähköpostit pyydettäessä. Blogiin voi myös jättää kommentteja.

Kaloja keinohyönteisillä

Lomat ovat viime aikoina jääneet vähäisiksi ja tämänkin kesän lomat katosivat tehokkaasti, kun irtisanouduin Turvatiimiltä lähteäkseni Wiking Securitylle vuoropäälliköksi Jyväskylän asuntomessuille. Messut tulivat, olivat ja menivät ja nyt uusia työkuvioita etsiessä ehtii viettää myös vapaa-aikaa.

Naakajärven maisemia
Naakajärven maisemia

Heti messujen jälkeen lähdinkin Ruotsin puolelle Lappiin kalojen narrattavaksi suunnilleen samalla porukalla, kuin pari kertaa aiemminkin. Vaeltamisen kanssa näillä reissuilla ei tekemistä ole, mutta luonnosta nauttiminen ja ruokansa nostaminen järvestä ovat hienoja asioita, vaikka lähin tie rantaan asti tulisikin.

Taneli perhokalassa
Taneli perhokalassa

Perhokalastuskin lienee kuin polkupyörällä ajaminen – vaikka taito vähän ruosteeseen pääsisikin, se palautuu nopeasti aiemmalle tasolleen. Hapuilevan alun jälkeen perhonheitto lähtikin sujumaan odotetusti, eli varsin hyvin huomioiden vähäinen harjoitusmäärä, kunhan ei liikoja ryhtynyt yrittämään.

Porukan konkarit nostivat kalaa riittävällä tahdilla, että järven antimia riitti pöytään jatkuvasti. Oma kalansaaliini vaelluksella syötäväksi joutuvaa kokoluokkaa oli keskimäärin kala illassa. Nyt pienemmät harjukset olivat onnekkaampia ja henkensä heittivät vain pari noin kiloista harria sekä yksi pienempi taimen.

Blogisti ja taimen
Pieni harriBlogistin kalansaalista

Ruotsalaiseen tapaan kuuluvat aluekohtaiset luvat, kalojen ahkera istuttaminen, sekä järvien rannoille kalastajia varten tehdyt laavut ja laiturit. Joissain paikoissa toimii jopa polttopuuhuolto, mutta tunnelmallisempaa on toki oman nuotionsa tekeminen maapuusta alhaisemman palvelutason paikoissa. Kalastuksen lomassa istuskeltiin ahkerasti nuotiolla syömässä makkaraa ja edellisen päivän kalansaalista foliossa kypsennettynä.

Taneli odottelee foliokalaa
Taneli odottelee foliokalaa

Perhokalastajien lisäksi porukassamme oli tällä kertaa yksi ”pluppaukko”, eli Pekka kalasti perhon sijaan heittokohoon kiinnitetyllä muutaman perhon litkalla, jota heitetään virvelillä. Tälläkin viritelmällä tuli yksittäinen pieni taimen, mutta muuten kalat eivät tyynellä kelillä vedenpintaa rikkovien molskahdusten lähellä innostuneet syömään.

Pekka ja koneonki
Pekka ja koneonki

Suomalainen eräperinne on pitkälti kuollut ja tämän päivän retkeilijöistä vain harva osaa metsästää ja kalastaa. Vastaavasti metsästäjistä ja kalamiehistä vain harva haluaa tai edes osaa kulkea ja asua luonnossa päiväkausia. Ne harvat, jotka ovat kiinnostuneet näistä taidoista kokonaisuutena joutuvatkin ammentamaan tietonsa ja taitonsa erilaisista lähteistä, opetellen yksittäisiä osa-alueita kerrallaan. Tämä on haastavaa ja hidasta, mutta palkitsevaa. Omalta osaltani katson olevani retkeilijänä varsin kokenut, mutta erämiehenä vasta aivan aloittelija. Toisaalta, kuten vaelluksessa, on erätaitojenkin opettelussa matka päämäärää tärkeämpi.