Norjalainen tunturiviitta

Jos Norjalainen kehittää varusteen paikalliseen tunturiin, sen voinee odottaa paikallisessa tunturissa toimivan – ja toimiihan se. Syksyn reissulla Nothing but Stones -geokätkölle Nordkinnissä, manner-euroopan pohjoisreunalla, oli Fjellduken Original mukana. Kyseessä on perinteisestä laavukankaanakin toimivasta sadeviitasta huomattavasti kehitetty malli, joka selviytyy molemmista tehtävistä alkuperäistä paremmin. Ikävänä miinuksena viitta pitää kovassa tuulessa hillitöntä meteliä, mutta toisaalta pitää mainitun tuulen miellyttävällä etäisyydellä. Vastatuulessa viitan etureuna matkustaa helposti puoleen reiteen, joten oikein mitoitetut irtosadelahkeet ovat tämän pariksi mainio ratkaisu, joka perinteisistä sadevaatteista poiketen ei hiosta munia ja esimerkiksi kartan kääntely sujuu käytännöllisesti sateensuojassa.

Taukovaatteena Fjellduken on parhaimmillaan. Kun pakkauspussin kiinnittää rinkan ulkopuolelle, on viitta helposti käyttöönotettavissa ja pakattavissa. Jos kulkemiseen muuten käytetty vaatetus on oikeasti hengittävä, eikä siis täysin tuulenpitävä, riittää Fjellduken erinomaisesti taukotakiksi tuulen vaikutuksen poistuessa kokonaan. Original on myös sopivasti mitoitettu, joten sisään mahtuu normaalikokoisen miehen lisäksi myös pienikokoinen nainen. Siis ei ainoastaan sylikkäin vaan myös vierekkäin, jolloin ruokailukin onnistuu.

Retkiseura Fjelldukenin suojassa.
Retkiseura Fjelldukenin suojassa.

Vaikka viittaa pystyykin käyttämään pään peittävänä huppuna, on aktiivisessa liikkumisessa useimmiten parempi ratkaisu käyttää lierihattua ja pitää vetoketju suljettuna kaulan ympärille. Näkyvyys ja kuuluvuus ovat parempia, eikä viitta tarvitse muuta ankkurointia käyttäjäänsä tuulisessakaan kelissä. Viitan on nimittäin syytä olla kiinnitettynä jotenkin, sillä se toimii suurehkona purjeena, mikäli tuuli pääsee sen alle puhaltamaan. Jos siis sekä kädet että pää ovat viitan sisällä, on syytä pitää painonsa jonkin viitan kohdan päällä, tai ankkuroida se vaatetukseen sulkurenkaalla nurkan purjerenkaasta.

Käyttö sadevaatteena vaatii hieman opettelua. Mikäli selässä ei ole rinkkaa, laskeutuu helma takaa turhan pitkälle. Lekan tuotekuvauksessa ehdotetun vyön sijaan huomattavasti vaivattomampi ja vähemmän irtovöiden etsimistä edellyttävä tapa on tehdä selän puolelle jäävistä kahdesta nurkasta merimiessolmu, joka nostaa helman asialliselle korkeudelle ja pysyy kenttätestin perusteella erinomaisesti kasassa kovassakin tuulessa. Rinkan nostaminen selkään vaatii myös oman tekniikkansa. Kun rinkka on ensin nostettu polvelle viitan alla, käännetään viitan selkäpuoli rinkan kohdalle. Viitta kiertyy rinkan mukana takaisin suunnilleen oikealle kohdalleen ja kädet voi pujottaa takaisin ulos. Tämäkin tekniikka toimii turvallisemmin lierihattu päässä, koska viitta on ankkuroituna kaulalle.

Laavukankaana en ole viittaa vielä ehtinyt käyttää, mutta Originalin mitoitus on erinomainen ja nurkkien purjerenkaat ovat tukevaa tekoa, joten asian suhteen tuskin on mitään yllättävää odotettavissa. Kaikenkaikkiaan turskanpopsija on kehittänyt varsin loistavan tuotteen, joka monipuolisuutensa ansiosta soveltuu erilaisiin reissuihin ultrakevyestä (ainoa majoite ja sadevaate) vähäisemmän kiireen lekottelureissuihin (taukotakki, pyykkiallas, päiväunialusta).

Mereltä huipulle

Varsinaisen tavoitteen ollessa suoritettu, piti suunnitella kotimatkaa. Luonnollisehko valinta oli nousta mereltä niemimaan korkeimmalle huipulle. Bjornvikfjellet (339m) on nyt 690 metrin ja muutaman kymmenen nousumetrin päässä. Sopiva leiripaikka osui tunturiylängön järvelle päinvastaisesta suunnasta kotimatkaan nähden, joten viimeiset kymmenet nousumetrit tulevat huomisen kotimatkan alkuun. Korkeus on käytännössä ”vakiokokoa” Suomen tuntureihin nähden, joille ei nousta merenpinnan tasosta.

Aamulla sää suosi ja pääsimme taittamaan taivalta kelin vaihdellessa tihkusateen ja auringonpaisteen välillä. Tihkukin oli niin heikkoa, että se kovassa tuulessa haihtui samaa tahtia kuin vaatteita kastelikin, kunnes vasta aivan suunniteltua leiripaikkaa lähestyessä sade voimistui ja jouduimme sadevaatteisiin hikoilemaan.

Kun leiri oli saatu pystyyn nousi saman tien tunturiin kunnon hernerokkasumu. Rannan vesipaikalta joidenkin kymmenien metrien päästä leiriin lähtiessä teltta ilmestyi hahmona sumun seasta näkyviin noin puolimatkassa. Uimaan ja tiskaamaan lähtiessä piti varmuudeksi ottaa GPS turvavarusteeksi. Samasta ilmiöstä oli meitä varoittanut myös lähtöpäivänä parkkipaikalla tapaamamme opas, joka oli naurahtanut hyväksyvästi kun kerroin olleeni sumussa tunturissa aiemminkin ja valitsin kokemuksen kuvailuun termin ”mielenkiintoinen”.

Siru kirjoittaa 9.9.2014

Retken ensimmäinen ja todennäköisimmin ainoaksi jäävä kevyempi vaelluspäivä alkoi tänään jäämeren hienolta hiekkarannalta, jonne eilen leiriydyimme. Kummmallisella tavoin aamutoimien jälkeen iskenyt halu käydä kastautumassa meressä oli aamu-uniselle melko käsittämätön päähänpisto. Kenties erämaan tuottamaa mielenhäiriötä.

Matka kohden korkeinta huippua ei ollut valitulla tahdilla lainkaan haastava. Tahti mahdollisti valokuvauksen lisäksi myös mustikoiden ja hillojen poimimisen, ja nyt teltan ulkouolisessa ”jääkaapissa” odottaa herkullinen aamupalan lisuke.

Kolmannen retkipäivän kohdalla pääsin tekemään myös uusia havaintoja omasta energiankulutuksesta, kun lounasaikaan ilmeni yllättävän kova nälkä. Se ei normaalioloissa ole tyypillistä, mutta takana olevat reilut 35 kilometriä raskaassa maastossa olivat saaneet kehoni havaitsemaan kasvaneen kulutuksen.

Tämän kaltainen rasitus on omiaan nostamaan myös mukana olevien (polttoaineeksikin tarvittavaa rasvaa sisältävien) suklaapatukoiden arvon lähes pörssissä noteerattavalle tasolle. Ehdinpä jo ehdottaa Valtterillekin pokerin peluuta suklaapanoksilla, joskaan kortteja ei olisi mukanamme ollut. Valtteri sen sijaan lahjoitti minulle pari kappaletta, kun olin omiani syönyt useamman juhliessani kätkön löytymistä.

Tässä kohden kello on yhdeksän, pimeys on laskeutunut ja sade ropisee tunnelmallisesti teltan kattoon. On aika nukkua ja kerätä voimia huomisen pitkään ja varmasti jälleen hyvin vaativaan vaelluspäivään läpi rakkakivikkojen. Vieläkään ei ajatus kivistä tunnu ikävältä!

SMS from 881632575453@msg.iridium.com

Iridium access pointin akun loppumisen johdosta olemme vanhakantaisempien menetelmien, eli satelliittipuhelimen omalta npikseltkirjoitettujen viestien varassa. Meren rannalta nousimme niemimaan korkeimman tunturin Bjnvikfjelletin (339m) huipun tuntumaan jven rannalle. Huomenna viimeiset muutama kymmentnousumetrikotimatkan varrella.

Siru kirjoittaa 8.9.2014

Mahtava fiilis! Jäämeren pauhu kuuluu taustalla ihanan voimallisena ja vatsa on täynnä tuoreella valkosipulilla höystettyä tonnikalapataa – ja Nothing but Stones kätkö logattuna Suomen aikaa 15.06. Löydön kunniaksi joimmme rommia ja söimme suklaata auringon paisteessa. Tämä kätkö kyllä taitaa mennä top ten listan ykköseksi.

Toinen pääkohde tänään oli paikka maailman laidalla. Maisemia on tässä kohdin turha yrittääkään kuvailla, niin huikeat ne olivat. Sen jälkeen otimme satelliittipuhelimella yhteyden yhdysmieheemme: kaikki hyvin. Jopa loistavasti! On ihmisen mieli vain kummallinen. Tämänkin hienon seikkailun ollessa vielä menossa aloimme jo haaveilla seuraavista kohteista – Kebnekaise täältä tullaan!

Found: Nothing but Stones

Tavoite on saavutettu ja nimet ovat mannereuroopan pohjoisimman kätkön lokikirjassa. Kätkön haettuamme jatkoimme saapumiseen seuraamamme reitin loppuun maailman laidalle. Kinnaroddenin näköala on huima: valtavat Jäämeren aallot lyövät rantakallioihin kaukana alapuolella ja edessä on pelkkää avomerta.

Päivä on hellinyt poikkeuksellisen hyvillä keleillä ja aamun pienen sadekuuron jälkeen ei vettä ole taivaalta tullut. Pilvet ovat taivaan peittävän tasaisen vaipan sijaan tuottaneet valon ja varjon leikkiä tuntureilla ja tämä yhdistettynä upeisiin maisemiin on tehnyt päivästä erittäin miellyttävän.

Tavoitteiden saavuttamisen jälkeen laskeuduimme alas rantaan ja kuljimme rantakivikoissa viereiseen lahteen, jonne leiriydyimme tunturista laskevan puron viereen. Aaltojen jylinä kantautuu sopivasti leiriin ja tuletkin teimme ajopuusta, joskin ilmeisesti kyllästetyt kuormalavan jäämät eivät tukeneet kovin lähellä istumista. Roskat saimme kuitenkin kätevästi poltettua ja tuleen tuijoteltua. Huomenna lähdemme siirtymään omia polkujamme pikkuhiljaa Mehamnia kohti.

Siru kirjoittaa 7.9.2014

Erämaa näyttää vieneen mehut yövirkustakin ihmisestä ja uni näyttää maistuvan varhain. Se on kuitenkin ihan positiivinen olotila ja tarpeellinen olotila huomista vaellusta ajatellen, kun uskon meidän silloin varmuudella saavuttavan Kinnaroddenin.

Kivet eivät ole alkaneet kyllästyttää, eivätkä ole edes olleet se suurin haaste. Itselle vaikeinta on ollut pysyä pystyssä kovassa tuulessa, jonka uskon paikoitellen olleen enemmän kuin luvatut 10 metriä sekunnissa.
Kivien lisäksi olemme löytäneet pitkin matkaa myös herkullisia Lapin hilloja, joita en olisi uskonut voivan kasvaa näin karussa paikassa.