Norjalainen tunturiviitta

Jos Norjalainen kehittää varusteen paikalliseen tunturiin, sen voinee odottaa paikallisessa tunturissa toimivan – ja toimiihan se. Syksyn reissulla Nothing but Stones -geokätkölle Nordkinnissä, manner-euroopan pohjoisreunalla, oli Fjellduken Original mukana. Kyseessä on perinteisestä laavukankaanakin toimivasta sadeviitasta huomattavasti kehitetty malli, joka selviytyy molemmista tehtävistä alkuperäistä paremmin. Ikävänä miinuksena viitta pitää kovassa tuulessa hillitöntä meteliä, mutta toisaalta pitää mainitun tuulen miellyttävällä etäisyydellä. Vastatuulessa viitan etureuna matkustaa helposti puoleen reiteen, joten oikein mitoitetut irtosadelahkeet ovat tämän pariksi mainio ratkaisu, joka perinteisistä sadevaatteista poiketen ei hiosta munia ja esimerkiksi kartan kääntely sujuu käytännöllisesti sateensuojassa.

Taukovaatteena Fjellduken on parhaimmillaan. Kun pakkauspussin kiinnittää rinkan ulkopuolelle, on viitta helposti käyttöönotettavissa ja pakattavissa. Jos kulkemiseen muuten käytetty vaatetus on oikeasti hengittävä, eikä siis täysin tuulenpitävä, riittää Fjellduken erinomaisesti taukotakiksi tuulen vaikutuksen poistuessa kokonaan. Original on myös sopivasti mitoitettu, joten sisään mahtuu normaalikokoisen miehen lisäksi myös pienikokoinen nainen. Siis ei ainoastaan sylikkäin vaan myös vierekkäin, jolloin ruokailukin onnistuu.

Retkiseura Fjelldukenin suojassa.
Retkiseura Fjelldukenin suojassa.

Vaikka viittaa pystyykin käyttämään pään peittävänä huppuna, on aktiivisessa liikkumisessa useimmiten parempi ratkaisu käyttää lierihattua ja pitää vetoketju suljettuna kaulan ympärille. Näkyvyys ja kuuluvuus ovat parempia, eikä viitta tarvitse muuta ankkurointia käyttäjäänsä tuulisessakaan kelissä. Viitan on nimittäin syytä olla kiinnitettynä jotenkin, sillä se toimii suurehkona purjeena, mikäli tuuli pääsee sen alle puhaltamaan. Jos siis sekä kädet että pää ovat viitan sisällä, on syytä pitää painonsa jonkin viitan kohdan päällä, tai ankkuroida se vaatetukseen sulkurenkaalla nurkan purjerenkaasta.

Käyttö sadevaatteena vaatii hieman opettelua. Mikäli selässä ei ole rinkkaa, laskeutuu helma takaa turhan pitkälle. Lekan tuotekuvauksessa ehdotetun vyön sijaan huomattavasti vaivattomampi ja vähemmän irtovöiden etsimistä edellyttävä tapa on tehdä selän puolelle jäävistä kahdesta nurkasta merimiessolmu, joka nostaa helman asialliselle korkeudelle ja pysyy kenttätestin perusteella erinomaisesti kasassa kovassakin tuulessa. Rinkan nostaminen selkään vaatii myös oman tekniikkansa. Kun rinkka on ensin nostettu polvelle viitan alla, käännetään viitan selkäpuoli rinkan kohdalle. Viitta kiertyy rinkan mukana takaisin suunnilleen oikealle kohdalleen ja kädet voi pujottaa takaisin ulos. Tämäkin tekniikka toimii turvallisemmin lierihattu päässä, koska viitta on ankkuroituna kaulalle.

Laavukankaana en ole viittaa vielä ehtinyt käyttää, mutta Originalin mitoitus on erinomainen ja nurkkien purjerenkaat ovat tukevaa tekoa, joten asian suhteen tuskin on mitään yllättävää odotettavissa. Kaikenkaikkiaan turskanpopsija on kehittänyt varsin loistavan tuotteen, joka monipuolisuutensa ansiosta soveltuu erilaisiin reissuihin ultrakevyestä (ainoa majoite ja sadevaate) vähäisemmän kiireen lekottelureissuihin (taukotakki, pyykkiallas, päiväunialusta).

Mereltä huipulle

Varsinaisen tavoitteen ollessa suoritettu, piti suunnitella kotimatkaa. Luonnollisehko valinta oli nousta mereltä niemimaan korkeimmalle huipulle. Bjornvikfjellet (339m) on nyt 690 metrin ja muutaman kymmenen nousumetrin päässä. Sopiva leiripaikka osui tunturiylängön järvelle päinvastaisesta suunnasta kotimatkaan nähden, joten viimeiset kymmenet nousumetrit tulevat huomisen kotimatkan alkuun. Korkeus on käytännössä ”vakiokokoa” Suomen tuntureihin nähden, joille ei nousta merenpinnan tasosta.

Aamulla sää suosi ja pääsimme taittamaan taivalta kelin vaihdellessa tihkusateen ja auringonpaisteen välillä. Tihkukin oli niin heikkoa, että se kovassa tuulessa haihtui samaa tahtia kuin vaatteita kastelikin, kunnes vasta aivan suunniteltua leiripaikkaa lähestyessä sade voimistui ja jouduimme sadevaatteisiin hikoilemaan.

Kun leiri oli saatu pystyyn nousi saman tien tunturiin kunnon hernerokkasumu. Rannan vesipaikalta joidenkin kymmenien metrien päästä leiriin lähtiessä teltta ilmestyi hahmona sumun seasta näkyviin noin puolimatkassa. Uimaan ja tiskaamaan lähtiessä piti varmuudeksi ottaa GPS turvavarusteeksi. Samasta ilmiöstä oli meitä varoittanut myös lähtöpäivänä parkkipaikalla tapaamamme opas, joka oli naurahtanut hyväksyvästi kun kerroin olleeni sumussa tunturissa aiemminkin ja valitsin kokemuksen kuvailuun termin ”mielenkiintoinen”.

SMS from 881632575453@msg.iridium.com

Iridium access pointin akun loppumisen johdosta olemme vanhakantaisempien menetelmien, eli satelliittipuhelimen omalta npikseltkirjoitettujen viestien varassa. Meren rannalta nousimme niemimaan korkeimman tunturin Bjnvikfjelletin (339m) huipun tuntumaan jven rannalle. Huomenna viimeiset muutama kymmentnousumetrikotimatkan varrella.

Found: Nothing but Stones

Tavoite on saavutettu ja nimet ovat mannereuroopan pohjoisimman kätkön lokikirjassa. Kätkön haettuamme jatkoimme saapumiseen seuraamamme reitin loppuun maailman laidalle. Kinnaroddenin näköala on huima: valtavat Jäämeren aallot lyövät rantakallioihin kaukana alapuolella ja edessä on pelkkää avomerta.

Päivä on hellinyt poikkeuksellisen hyvillä keleillä ja aamun pienen sadekuuron jälkeen ei vettä ole taivaalta tullut. Pilvet ovat taivaan peittävän tasaisen vaipan sijaan tuottaneet valon ja varjon leikkiä tuntureilla ja tämä yhdistettynä upeisiin maisemiin on tehnyt päivästä erittäin miellyttävän.

Tavoitteiden saavuttamisen jälkeen laskeuduimme alas rantaan ja kuljimme rantakivikoissa viereiseen lahteen, jonne leiriydyimme tunturista laskevan puron viereen. Aaltojen jylinä kantautuu sopivasti leiriin ja tuletkin teimme ajopuusta, joskin ilmeisesti kyllästetyt kuormalavan jäämät eivät tukeneet kovin lähellä istumista. Roskat saimme kuitenkin kätevästi poltettua ja tuleen tuijoteltua. Huomenna lähdemme siirtymään omia polkujamme pikkuhiljaa Mehamnia kohti.

Kivet löydetty

Kohteena oleva geokätkö on Nothing but Stones, joten kiviäkin oli lupa odottaa. Tänään olemmekin päässeet kulkemaan enimmäkseen joka puolelle levittyvissä rakkakivikoissa. Matka on edennyt mukavasti, mutta päivän rasitus teki temppunsa ja otimme illallisen jälkeen pidemmänpuoleiset iltatorkut ennen havahtumista pimeässä teltassa. Vahingossakin nukuttu uni toki toimii yhtäläisesti ja iltatoimien viimeistelyn jälkeen onkin sopiva aika jatkaa vahinkoa tahallisuudella.

Kiviselle polulle

Päivän automatkalle osui geokätkön esittelemä Karhunpesäkivi, ontoksi kovertunut siirtolohkare. Saapuessamme parkkipaikalle siellä oli myös kanarialainen motoristiseurue, joka kuitenkaan ei jokusta kymmentä metriä kiven luo kiivennyt, vaan kuvasivat pipopäisen karhupatsaan sekä matkamuistomyymälän ja jatkoivat matkaansa.

Pääsimme illansuussa Mehamniin ja lähdimme yötä vasten maastoon. Ilmassa oli jonkin verran sumua ja tuuli oli pureva, joten polun alun nousuvoittoisuudesta huolimatta olo oli varsin mukava. Kun valo ei noin viiden kilometrin jälkeen enää riittänyt reittimerkintöjen seuraamiseen, pystytimme teltan pienen tunturilammen rantaan.