Lähtöpäivä lähestyy

Retkikunnan viestivarustuksen ja menetelmien jatkuva testaus on alkanut. Satelliittiyhteyksiä ei käytetä, mutta viestimies ja yhdysryhmä vaihtavat päivittäin posteja samalla kaavalla, kuin retkikunnan ollessa matkalla. Tämäkin viesti on kirjoitettu viestikalustoon kuuluvalla miniläppärillä ja päätyy blogiin yhdysryhmän toimesta.

Retkikunnan matkavalmistelut on lähes tehty. Viimeinen erä ahkioita lähti lentorahtina kohti Huippuvuoria keskiviikkona ja retkikunta suorittelee viimeisiä varusteviilauksia ja pakkailee lennolle mukaan tulevia varusteita. Suomen kevät on alkanut näyttää merkkejä itsestään, mutta lunta lienee vielä kohtalaisesti maassa kun me lähdemme sinne, missä keväinen sää tarkoittaa lähinnä eriasteisia pakkasia. Palatessamme kevät onkin jo kotimaassa pitkällä.

Viestijärjestelmän testausta

Viestijärjestelmä toimii ja käytännön kokeilu on meneillään. Kirjoittelen tätä Loviisassa jalkapallokentän laidalla. Kevätaurinko paistaa mukavasti. Viesti kulkee nyt samalla tavoin kuin Huippuvuorilla, eli lähtee satelliittilinkin välityksellä retkikunnan yhdysmiehelle, joka laittaa sen blogiin. Samalla tulee testattua kuvien välittämisen käytännön nopeus.

Kuvassa jonkun tulevaisuuden retkikunnan viestimies :)

Sarek 3.-11.-3.

Tiistaina 3.3. Vaiska transport pyyhkäisi Suomen halki pituusakselia pitkin Leville ja keräsi matkalta kyytiin 5 innokasta talvivaeltajaa (Arto, Juha, Roope, Terho ja Tomi). Lauri liittyi illalla joukkoon Kammilla, minne hän saapui suoraan Saariselältä. Seuraavana aamuna pakattiin teltat ja keitinlaatikot ja suunnattiin rajan yli Ruotsiin ja Ritsemiin. Jällivaarassa käytiin tankkaamassa dieseliä pakuun ja Sibylla -evästä masuihin. Suksien päälle päästiin iltapäivällä ja kärki liikahti kohti Akka tunturin länsikuvetta.

Alkumatkasta pakerrettiin pitkän pitkää nousua 450 käyrältä 800 käyrälle. Vaikka nousu oli aika tasaista taapertamista, väliin mahtui muutama jyrkkäreunainen uoma ja vähäluminen töyräs. Näitä kierrellessä sitten paloi aikaa ja energiaa. Muuten reissun aikaiset lumiolosuhteet suosivat hiihtäjää. Hanki kantoi, mutta ei ollut jäistä. Hiihto-olosuhteita kuvaa hyvin myös se, että Vaiskan agendalla oli monta 8-9 lekin päivää, mutta kertaakaan ei päivätavoitteen saavuttaminen ottanut 7 lekiä enempää.

Ylöspäin

Uoman reunaa ylöspäin

Ruotesvagessa tuuli puhalteli päin näköä niin, että hintelämpiä hirvitti. Onneksi ahkion massa piti pienimmätkin maan kamaralla. Lounastauolla laitettiin teltat pystyyn puhurin tarjotessa lisähaastetta hommalle. Oikein hyvää harjoitusta ja kaarten katkeamisiltakin vältyttiin. Kaiken kaikkiaan reissun aikana päästiin kolmesti treenaamaan teltan myrskypystytystä.

Vastatuulta Ruotesvaggella

Vastatuulta Ruotesvaggella

Mikkasstugan ohitettiin korkealta ylärinteen kautta. Tarkoitus oli välttää turhia nousumetrejä Kuopervaggella pysymällä noin 800 metrin käyrällä. Valittu linja kuitenkin kallistui niin viistoksi, että ahkiot alkoivat ensin kulkea sladissa ja sitten kellahdella. Juha testasi minkälaisen vaikutuksen akselinsa ympäri pyörähtänyt ahkio saa aikaan valjaiden kautta vetäjässä. Sivusta tarkkailleet rekisteröivät pinnallistuneen ja pihisevän hengityksen sekä voimakkaan punoituksen kasvoilla.

Lumimajoitteet tehtiin Kisuriksen kupeeseessa virtaavan Spietjaujåkkån penkkaan. Luolan kumppaniksi muurattiin iglu. Rakennushommissa luolamiehet kastuivat aluskerrastoa myöten, iglun muurarit selvisivät kuivempina. Sekä luolan kaivu, että iglun kasaus ottivat rapiat 4 tuntia. Yö lumimajoitteessa oli epätodellisen hiljainen vaikka pihalta puhkui navakka tuuli.

Ylöspäin

Juha (oik) muuraa, rakennusmestarina Vaiska

Retken aikana ei muita kulkijoita näkynyt, ennen kuin viimeisenä päivänä. Ensin vastaan hiihteli saksalaispariskunta, jolle Vaiska opasti luolan ja iglun paikan. Saksalaismiehen trikoot ja sarvis pulkkaa muistuttava kevytahkio virittivät jälkeenpäin vilkasta keskustelua riittävästä varustautumisesta avotunturiin. Myöhemmin iltapäivällä Akkastuganin lämmöstä lampsi darthvader –maskien taakse naamioituneita sällejä virnuilemaan ja kuvaamaan viimeisen leirin pystytystä. Yhden maskin takaa löytyi talven ja kevään aikana tiiviisti ja monessa paikassa ulkoillut Markus. Kuvamateriaalia pystytyssessiosta löytyy linkin takaa. Illan pimettyä hiidettiin Akkajärven yli  Ritsemiin. Loppukiriltä ei tälläkään reissulla vältytty ja viimeinen töyräs parkkipaikalle puskettiin reidet hapoilla.  

Markus

Markus

Suurimmat vastukset taidettiin kokea yömyöhällä paluumatkalla. Akkajärveltä puhaltanut itätuuli oli kinostanut puolimetristä kovaa penkkaa Ritsem-Suorva väliselle tielle, johon paku sitten jäi mahastaan kiinni. Kuuden unenpöpperöisen ukon voimin kinokseen kaivettiin pakun mentävää linjaa joitakin kymmeniä metrejä ja lopulta auto-peräkärry yhdistelmä saatiin läpi.

Kammilla huollettiin ensin varusteita ja sitten ukkoja. Saunan leppeässä lämmössä pehmitettiin ja pestiin piintynyt reissukarsta pois. Levin Myllynkivessä käytiin iltapäivällä nauttimassa pitkä lounas, jonka jälkeen monen silmät alkoivatkin jo lupsahdella. Peti kutsui suurta osaa. Pari sinnikästä yritti vielä päästä takaisin kylille, mutta yritys hyytyi eksyneeseen taksiin, joka ei ikinä saapunut Kammille asti. Ehkä hyvä niin, sillä kyyti takaisin etelään lähti jo aamuvarhaisella.

Laurin ja Tomin opintie kohti Huippuvuorten vaellusta jatkui siis Sarekissa. Vaelluksen aikana viilattiin erityisesti yhteistä ruokavaliota. Aamupalaksi laitetaan kaurapuuroa, johon lisätään muslia, voita, mehukeittoa ja pähkinäsekoitusta. Energia- ja kuitumäärä on tuhti. Sarekissa Laurille alkoi näkkäri maistua, joten sitä varataan reilummin Huippikselle. Tomi on leipäaddikti, jonka reissu olisi melko varmasti pilalla ilman rukiista purtavaa. Lounaaksi Lauri pistelee Reittereita ja Tomi keittotermoksesta omia pussikeittopohjaisia sekoituksia (resepteistä kiitokset Salosen Jussille). Päivällisen pohjana on pata-aines + makaroni/riisi tai perunamuusi. Lisukkeeksi laitetaan kuivattuja kasviksia ja pihviksi kuivattua suikale- tai jauhelihaa. Tauoilla molemmat pistelevät suklaata ja keksejä. Kumpainenkin on juoksu- ja suunnistushommissa lipitellyt kiintiöt täyteen urheilujuomia, joten Laurilla on hiihdon aikana termarissa laihaa kaakaota ja Tomilla makeaa teetä. 

 

QRV!

Viestijärjestelmän varasuunnitelma, eli Iridiumin vanhempi 9505 satelliittipuhelin on osoittautunut toimivaksi. Selvitän ongelmaa uudemman 9555:n kanssa edelleen, mutta nyt varmistui, että retkikunnalla on Huippuvuorilla käytettävissään toimivat datayhteydet. Vanhemman raudan toimitti käyttööni ystävällisesti satelliittikalustoa vuokraava Savantum Oy.

Retkikunnalle voi lähettää sekä yhteistä että yksityistä sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Viestiohje valmistuu tulevalla viikolla ja siitä käy ilmi, miten yksityistä sähköpostia lähetetään. Myös tähän blogiin kirjoitetut kommentit välittyvät retkikunnalle ja ne luetaan julkisten sähköpostien kanssa kaikille radioteitse aamutoimien aikana.

Kaukopartiohiihto

Markus, Johanna ja Jari kävivät nautiskelemassa Kaukopartiohiihdon tunnelmista helmikuun vikana viikonloppuna ja kokeilemassa, miltä tapahtuman uudet lenkit näyttivät. Sää vaihteli pikkupakkasesta plusasteisiin ja kumpanakin päivänä sateli välillä lunta. Hiihdossa oli tarjolla kolme noin 75 kilometrin lenkkiä ja varusteina kolmikolla olivat valtion metsäsukset.

Tavoitteidensa mukaisesti Jari hiihteli ensimmäisenä vuorokautena 22,5 tuntiin 150 km ja Markus 75 km. Toiselle kierrokselle Jari bongasi sattumalta seurakseen erään Vaiska aiemman Huippuvuorten reissun kävijän. Markuksella oli ongelmia energian imeytymisen kanssa, joka kulminoitui vähän ennen Uttiin tuloa nautinnolla syödyn Hesen aterian ylöstuloon.

Johannan koetinkivenä olivat jo valitettavan tuttuun tapaan monot. Ne olivat toimineet jo parilla edellisellä testilenkillä ihan mukavasti, mutta ongelmat tulevatkin esiin vasta parinkymmenen hiihtokilometrin jälkeen. Monojen tuunaukseen ja rakkolaastareiden liimailuun menikin ensimmäisellä lenkillä pari tuntia. Koska keskeyttäminen ei kuitenkaan kuulostanut vaihtoehdolta, hiihteli Johanna lenkin kiltisti läpi. Utissa odottivat huopasaappaat ja niillä pystyi vielä lähtemään pimeälle toiselle kierrokselle. Yöllä meinasi yksinäiselle kulkijalle iskeä kooma ja kantapäiden rakkulat ilmoittelivat itsestään. Tavoite kirkkaana mielessään Johanna hiihti kuitenkin Uttiin ja matkaksi kirjattiin 150 km vajaassa 24 tunnissa.

Lauantaina Jari ja Markus lähtivät hiihtelemään vielä yhden 75 kilometrin lenkin Anhavan suuntaan. Lopputulokseksi Jarille kirjattiin 225 km ja Markukselle 150 km. Kaikki saivat siis tavoitteidensa mukaisen pitkän harjoituksen tehtyä ja muutenkin tapahtumasta jäi taas hyvä fiilis.

Kaukopartiohiihto

Markus, Johanna ja Jari, edessä seuraava 75 km lenkki

-Johanna

Torronsuolla hiihtelemässä

Viime viikonloppuna tuli käytyä Torronsuolla hiihtelemässä Henkan kanssa. Edellisestä yhteisestä reissusta olikin kulunut jo puolitoista vuotta ja sekin oli viikon kalareissu ruotsiin. Vaeltamisesta oli kulunut vielä puolisen vuotta kauemmin.

Hiihtokeli oli mitä parhain. Pakkanen vaihteli parista asteesta päälle kymmeneen ja aurinko paistoi suuren osan ajasta. Olimme jättäneet auton Idänpäänkalliolle, missä yövyimme laavulla ensimmäisen yön. Lauantaina hiihtelimme leppoisasti suon itäreunaan, mistä palasimme legin verran takaisin Kiuassaareen yöpymään. Viikonloppua leimasi kiireetön eteneminen ja maisemista nautiskelu. Kotona kävi ilmi, että muistikortille oli eksynyt pari ihan kelvollista valokuvaakin.

Reissussa tuli testattua myös retkikunnan sähköjärjestelmää, joka vaikuttaisi toimivan moitteetta. Paneeli lataa akkua tehokkaasti ja kokonaisuus on myös varsin helppokäyttöinen, joten virheitä tuskin tulee tehtyä väsyneenäkään.

Kare Eskola kävi helmikuun lopulla testaamassa kuntoaan viikon verran
Muonion Särkijärvellä. Ohjelmaan kuului lähes kolmesataa kilometriä
latuhiihtoa sekä muutama tunturihiihto- ja lumikenkäretki Pallaksen
tuntureilla. Karen neljästi operoitu solisluu vaikuttaisi viimeinkin
olevan hyvässä iskussa, eikä sen suhteen ole epäilyksiä.

Karella oli tarkoituksena testailla myös maski- ja
suojalasiyhdistelmiä. Naama pitää saada suojaan Huippuvuorten kolealta
tuulelta niin, että hengitys onnistuu eikä huurre tai hiki haittaa
näköä. Sopivat testiolosuhteet löytyivät Taivaskeron huipulta, ja Kare
altisti tuulelle ja tuiskulle laskettelulasit, Jack Wolfskinin maskin,
fleecebalaclavan, Ruskovillan balaclavan sekä pipon erilaisina
yhdistelminä, hupun kera ja ilman. Testin tulos oli, että Karen komea
nenä tuskin paleltuu.

Logo

Nousiaisen Johanna suunnitteli retkikunnalle logon, joka myös yksimielisellä päätöksellä valittiin retkikunnan viralliseksi tunnukseksi. Logossa oleva jääkarhuista varoittava liikennemerkki on ainoa mustapohjainen varoitusmerkki Norjassa. Liikennemerkin aiemmassa versiossa oli musta karhu valkealla pohjalla, mutta se siis vaihdettiin nykyisen kaltaiseksi, jotta jääkarhulle saatiin valkea turkki. Logosta teetetään brodeerattuja kangasmerkkejä ja tarroja, joita sitten kukin voi ommella ja kiinnittää varusteisiinsa.

Logo

Kouvola – Rapojärvi 30.1.-1.2.2009

Ahkiot lounastauolla

Ahkiot lounastauolla

Laurilta ja Tomilta on Huippuvuorten retkikuntaan osallistumiseen edellytettävät talvivaelluskurssit vielä käymättä. Niinpä ukot osallistuvat tammi-helmikuun vaihteessa Kouvolan kurssiviikonloppuun ja maaliskuun alussa Sarekin vaellukseen. Kumpaisellakin on jo aiempaa kokemusta talvella vaeltamisesta, mutta lisävalaistus ja uudet näkökannat asioihin eivät yleensä ole pahasta.

Kouvolan kurssiviikonloppu käynnistyi perjantai-iltana Vaiskan luona. Yläkerran auditoriossa Vaiska havainnollisti vaellusalueita, olosuhteita ja varustusta. Iltapalan jälkeen katsottiin 2006 Huippuvuorten retkikunnan kuvasatoa sekä video Laskuvarjojääkärikillan 2006 Pohjoisnavan reissulta. Esitykset tarjosivat myräkkää, ahtojäässä rypemistä, railojen yli lossailua ja nälkää. Onneksi normivaelluksella Lapin puuttomalla ei tarvitsisi tuota kaikkea kokea.

Lauantain agendalla oli vielä oppitunnit majoittumisesta telttaan sekä lumeen ja katsaus muonitukseen. Tämän jälkeen jaettiin telttakunnat ja valmistauduttiin harjoitusvaellukseen. Telttoihin laitettiin valmiiksi kaaret ja routaeriste ja ne rullattiin kääröiksi ahkioihin kiinnitettäviksi. Myös keittimet ja keitinlaatikot viritettiin kuljetusvalmiuteen.

Säätämistä kävi ihmettelemässä myös Toppisen Antsa, joka oli mukana Laskuvarjojääkärikillan 1996 Huippuvuorten retkikunnassa. Antsa muisteli tuon ajan valmistautumista, johon oli kuulunut Vaiskan lanseeraama 40/4/40 kuntopuntari. Lyhenne tarkoittaa 40 km hiihtoa, 4 tunnin lepoa ja 40 km hiihtoa. Aikaa hiihto-osuuksiin on käytettävissä 10 tuntia ja kuormaa osallistujalla on 40 kg. 1996-retkikunta suoritti testiä meren jäällä Kotkan edustalla. Rinkkakoulukunnan miehenä Antsa oli ladannut koko 40 kilon taakan reppuun. Paluumatkalla sukset alkoivat kelin lauhtumisen myötä takkuamaan ja etenemisnopeus romahti 4 km/tunti vauhdista 1km/tunti vauhdiksi. Kaikkiaan paluumatkaan meni 17 tuntia ja perillä Kotkassa oli nuutuneita ukkoja. Vaikka paluumatkan aikaraja ylittyi, kaikkien perille päässeiden suoritus hyväksyttiin.

Kouvolasta siirryttiin Uttiin Haukkajärven rantaan ja sukset suunnattiin etelään kohti Rapojärveä. Keli suosi talviretkeilijää, pakkasta -15, tuuletonta ja aurinkoista. Haukkajärven ja Rapojärven välisessä salmessa veden pumppaamisen heikentämä jää petti mukana olleen koiran alta. Vaiska nappasi koiran kuiville ja onnettomuudesta selvittiin takajalkojen kastumisella. Lounastauolla pystytettiin teltat jäälle ja harjoiteltiin keittimien käyttöä teltan sisällä. Leiri perustettiin illan hämärtyessä Kouvola-Mikkeli tien tuntumaan.

Sunnuntaina aamupäivällä hiihdeltiin takaisin Uttiin, josta ajeltiin edelleen autoilla Kouvolaan. Huollon ja päätöspuheiden jälkeen osa suuntasi kotimatkalle ja osa jäi vielä nauttimaan löylyistä. Kurssi vahvisti Laurin ja Tomin käsityksiä hyviksi koetuista toimintamalleista talvivaelluksella. Lisäksi selvisivät perustelut varusteiden valintaan ja miksi joitain asioita tehdään niin kuin niitä tehdään.

Harjoittelua ja testausta

Eteläisen Suomen alkutalvi ei viime vuosina ole tarjonnut kovin hyviä edellytyksiä hiihtovaellusharjoittelulle. Niinpä retkikunnan jäsenistä useat suuntasivat joulu- ja tammikuussa Lappiin. Hiihdon ohella päästiin käytännössä koettelemaan uudenkarheita varusteita.

Jari, Johanna ja Pasi tekivät rengasvaelluksen Joulun ja Uudenvuoden välissä Kilpisjärvellä. Matkassa oli myös muutama kaveri, joten porukan koko oli 6 henkeä. Pakasta vedetyt fjellpulkenit ajettiin sisään ja muukin uusi varustus koeteltiin. Pasin ahkio oli ilmeisesti maanantaikappale, sillä siitä irtosi niittejä ja peitteen vetoketju petti. Myös gore-takkien hupun ompeleet ratkeilivat ja pikalukkoja puuttui. Hyvä asia on, että viat ilmenivät tässä vaiheessa ja varusteet saadaan valmistajille korjattavaksi. Hieman kuitenkin kummastuttaa tunnettujen merkkien laadunvalvonnan taso.

Lappeenrannan teekkari Markus hiihteli opiskelukavereiden kanssa myös joulun aikoihin Käsivarressa. Ropilta – Kilpisjärvelle kuljettu vaellus ristesi yhtenä yönä Jarin, Johannan ja Pasin reissun kanssa. Jälleennäkemisen riemu oli oletettavasti suuri.

Lahtisen Laurin oli tarkoitus johtaa eräopasopintoihin liittyvänä näyttötyönä viikon vaellus Inarinjärvellä. Tammikuun alkuun suunnitellulle reissulle mukaan olisi lähtenyt Laurin opiskelukavereiden lisäksi mm Olli. Laurin sairastuminen juuri reissun alla kuitenkin pilasi suunnitelmat. Porukka hajosi ja Inarinjärven keikka peruuntui.

Inarinjärven peruuntumisesta sisuuntunut Olli suuntasi Pallas-Ounastunturin kansallispuistoon yksikseen. Tai ainakin niin Olli oli suunnitellut, sillä heti alkumatkasta Pyhäkerolla peesiin liimautui kettu. Kettu jolkotteli 5 metrin päässä ahkion perässä 50 kilometriä, eikä hätistely-yrityksistä huolimatta tehnyt omaa reitinvalintaa. Öisin ahkiolla kävi rapina, mutta absidiin asti, jossa ruuat olivat, repolainen ei uskaltautunut. Olli sai myös nauttia harvinaistuvista yli 30 asteen pakkasista.

Lauri toipui viikossa taudin pahimmasta vaiheesta ja kaasutti keskenään Kilpisjärvelle. Vatsa oli vielä antibioottien nauttimisesta hiukan sekaisin. Kilpisjärvi-Halti-Kilpisjärvi setti sujui mukavasti paluumatkalle saakka. Keli kävi tuhnuiseksi, tuuli yltyi ja teltanpystytysyritys Kahperusvaaran etelärinteellä päättyi kolmen kaaren katkeamiseen. Myräkän keskellä Lauri pakkasi tavarat ja lähti hämärässä kohti Kuonjarjoen kämppää. Nenä kiinni kompassissa tehden matka eteni hitaasti. Näkyvyyttä pimeässä oli suksenkärkiin saakka. Onneksi kämppä löytyi ekalla ylilennolla, eikä ilta venynyt pitemmäksi. Menetyksiksi luetaan Hillebergin 3 katkennutta kaarta ja pieni reikä kaaritunnelissa. Plussaksi voidaan laskea arvokas kokemus häijystä kelistä. Isompia traumoja ei varmaan jäänyt, sillä muutaman päivän jälkeen tapahtuma jaksoi jo hymyilyttää.