Jyrkkää nousua

N 67 09.538 E 018 19.910

Matkaa oli aamulla jäljellä venerantaan hieman päälle 7 kilometriä, joten lähdimme liikkeelle 06:30 ehtiäksemme yhdeksäksi veneelle. Rannassa kuitenkin selvisi, että Sitojauren voi ylittää myös soutaen. Päätimme luottaa lihasvoimaan ja otimme viimeisen soutuveneen, mikä tarkoitti kuitenkin järven soutelua kolmeen kertaan, sillä vastarannalta piti lähteä kahden veneen kanssa takaisin, jotta yhden saa jätettyä lähtörantaan. Kuulimme vastaantulijoilta, että vastaava järjestelmä on myös Laitauren ylityksessä, joten tänään saamme nukkua kaikessa rauhassa. Lähtö on sovittu kahdeksaksi.

Kilometrejä kertyi viitisentoista ja nousua edellisen järven pinnasta nelisen sataa. Soutelun ottaessa aikansa ”työpäivä” venyi yli kahdentoista tunnin. Nyt uni maittaa ja maittoipa hieman viskikin.

Päätimme kuivata hieman edellisenä yönä kostuneet makuupussit levittämällä ne aurinkoon kuivamaan. Teltat eivät vielä tässä vaiheessa olleet pystyssä, joten makuupussit levitettiin maahan. Lievä ajattelemattomuus johti tosin siihen, että ne olivat maassa vielä auringon laskiessakin ja kasveista haihtuva kosteus kasteli pussit tehokkaasti entistä kosteammiksi. Tilanteen ei pitäisi olla erityisen paha, vaikka yöpakkasta onkin taas luvassa. Hieman nihkeä ja epämiellyttävä vain.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Yksi ajatus artikkelista “Jyrkkää nousua”

  1. Komeat on maisemat! Maalaukselliset jopa :)
    Vielä muutaman päivän kerkeämme seurailla reissuanne….

Vastaa