Painutaan Helvet…injärvelle

Onpa taas ollut kiireistä, joten tämäkin bloggaus tulee varsin myöhässä. 18-20.4 johdin Suomen Ladun 30PlusMiinus-klubin viikonloppuvaelluksen Helvetinjärven kansallispuistoon. Kelit suosivat ja reissu meni pääpiirteissään hyvin, joskin opittavaakin ryhmän johtamisesta löytyi.

Viikonloppuvaelluksille tyypillisen perjantai- ja sunnuntaipelivaran puuttumisen merkitys olisi ollut ennakoitavissa oleva yllätys. Eksymisten takia viimeisiä autoja saatiin odotella lähtöpaikalla ja ensimmäisten halutessa lähteä sunnuntainaa aamusta etelää kohti, piti lauantain leiri suuunnitella lähelle autoja. Järkevät reittivaihtoehdot jäivät hieman vähiin ja reitistä tuli pitkänpuoleinen, vajaa 20km. Yksi henkilö myös hyytyi pahasti suostumatta myöntämään sitä ja vasta pitkällisellä neuvottelulla lounastauolla saatiin painoa siirrettyä kokeneemmille vaeltajille. Seurauksena vauhti hidastui ja koko ryhmä kulutti liikaa tauoille varattua aikaa rinkat selässä. Painoa siirrettiin myös kahdelta muulta jäseneltä, toiselta rasitusvamman ja toiselta sopimattoman lainarinkan takia. Nämä onnistuivat esimerkillisen hienosti, iso kehu ongelmien mainitsemisesta ajoissa.

Keli oli siinä määrin loistava, että sain testattua myös taivasalla nukkumista jälkimmäisenä yönä. Avaruushuopa alle ja sen päälle makuualusta. Rinkkakin oli vieressä mukavan helposti saatavilla ja varusteiden pakkaus aamulla oli astetta helpompaa. Tietysti sään muuttuessa olisi tarvinnut nähdä enemmän vaivaa.

Omalta kohdaltani tämä oli toistaiseksi viimeinen klubille johdettu reissu, koska olen ottanut vastaan hieman turhan paljon velvoitteita toisaalla. Aion keskittyä reissujen suuunnittelun osalta Vaiskan Huippuvuorten retkikuntaan, omiin reissuihini ja syksyn 2009 ”georetkikuntaan”, suunnilleen tässä järjestyksessä.

Vastaa