Lämmittelyä

02.07.2007 00:17
N 65 59.331 E 015 29.789

Nähtävästi olen reilusti paremmassa kuin ajattelin. Tänään kävelin Tärnasjön tuvalle asti, vaikka ajattelin vasta ”lämmitteleväni konetta” parin kympin päivämatkalla. Kilometrejä kertyi Viterskalsin tuvalta 26. Hartiat ovat melko paskana, mutta sillä ei ole suuremmin väliä. Oleellista on, että jalkalihakset kestivät mainiosti ja jalkapohjatkin ovat kohtalaisessa kunnossa. Siksi matkaa kertyikin, kun menohaluja riitti ehjien lihasten ja keskiyön auringon ansiosta.

Bloggaaminen tapahtuu nyt paljolti kirjoittamalla pidempiä juttuja varastoon, kun sattuu nappaamaan. Koetan muistaa laittaa kaikkiin alkuun koordinaatit ja kirjoitusajankohdan. Blogiin päätyvät sitten, kun on kenttää.

Tunturit toivottivat tänään…ei kun eilen (puoliyö meni jo) tervetulleeksi tiputtelemalla niskaan reilusti kylmää vettä ja rakeita. Kun huomasin rakeiden hyppivän maasta, tuli leveä hymy. Kunnon raesadetta hauskempaa on ainakin kunnon raesade ja sen havaitseminen, että viihtyy siinä. Sää helpottui myöhemmin päivällä ja nyt suurin piirtein kaikki muu on kuivaa, paitsi kengät. Räntää tosin odotetaan edellee, onhan sentäään heinäkuu.

Vesi tekee lumikentät petollisiksi

Riippusiltoja

Räkkäaika ei vaikuttaisi olevan tällä kokeilulla alkuunkaan maineensa veroinen. Kahvitaukokin sujuu jopa suolla niin, että tappaa toisella kädellä hyttysiä sieltä, minne niitä tuntuu laskeutuvan ja toisella ryystää kahvia. Tehokkaimman offin avustuksella tästä selviää vieläpä kokolailla mukavasti, eli hyttysiä tappaa kevyesti sitä tahtia, kuin osaavat laskeutua. Homma voisi tietysti pidemän päälle ruveta tympimään, mutta se rajoittuukin tauoille, kun äidin tekemä vallan erinomainen hyttysverkko pitää poistaa ruokailun takia. Muuten se ja pari pisaraa offin punkki- ja mäkäräsuojaa hihansuihin ja kämmenselkiin hoitavatkin sitten asian yhdessä hyttysenpitävien housujen ja kauluspaidan kanssa käytännössä kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Kauhiaa liioittelua, tuo räkän hankaluus. Ehkä sitten, jos olisi mäkäriä ja polttiaisia, voisi kokea jonkin asteista epämukavuuttakin, mutta eipä ole näkynyt kuin satunnaisia. Sitä paitsi ylempänä tunturissa ei ole minkään sortin verenimijöitä näkynyt kuin jokunen satunainen ja nekin voittopuolisesti pystytetyn teltan sisä- ja ulkoteltan välissä tuulensuojassa. Täällä suoalueella niiläkin on sentään jotain yritystä. Vaikka kulkisi teltan oviaukosta kuinka nopeasti, niin tapettavaa tulee sisätelttaan parisen kymmentä. Hyvää kahvitaukohupia muuten on koetta montako hyttystä saa tapettua housuilta yhdellä lyönnillä. Paras toistaiseksi on viisi varmaa tappoa, mutta siinä ei kyllä ollut mitään oikeaa yrittämisen meininkiä.

Tänään on ryypiskelypäivä, eli kohta on mennyt puolitoista ravintola-annosta, jos moisissa halutaan mitata, Chivas Regalia. Sen päälle voisi harkita vaikka yöunia. Iltaviihdettä ovat tarjonnneet lisäksi tätä kirjoittaessa Anna Eriksson ja Yö.

Hiekkaranta lapin malliin

2 vastausta artikkeliin “Lämmittelyä”

  1. N800 ja Maemo WordPy, datayhteys oli datapuhelu Telenorin verkosta MobilityPassin soittosarjaan. Telian verkko ei toimi elisan liittymällä (ylläri), joten sama temppu ei ole toiminut enää muiden operaattoreiden kuuluvuusalueen loppumisen jälkeen. Tavaraa alkaa tulla enemmän, jos saan jostain Telian prepaidin.

Vastaa