Kiviselle polulle

Päivän automatkalle osui geokätkön esittelemä Karhunpesäkivi, ontoksi kovertunut siirtolohkare. Saapuessamme parkkipaikalle siellä oli myös kanarialainen motoristiseurue, joka kuitenkaan ei jokusta kymmentä metriä kiven luo kiivennyt, vaan kuvasivat pipopäisen karhupatsaan sekä matkamuistomyymälän ja jatkoivat matkaansa.

Pääsimme illansuussa Mehamniin ja lähdimme yötä vasten maastoon. Ilmassa oli jonkin verran sumua ja tuuli oli pureva, joten polun alun nousuvoittoisuudesta huolimatta olo oli varsin mukava. Kun valo ei noin viiden kilometrin jälkeen enää riittänyt reittimerkintöjen seuraamiseen, pystytimme teltan pienen tunturilammen rantaan.

Vastaa