Tapahtumarikas päivä

N 60 18.213 E 024 34.961

Tänään on ehtinyt jo sattua vaikka mitä. Ensin huomasin polulla kovakuoriaisen, jota ryhdyin kuvaamaan. Kuvaamisen aikana kuitenkin sattui, että koppiksen kimppuun hyökkäsivät muurahaiset ja tuli otettua ainakin henkilökohtainen vuoden luontokuva.

Kovakuoriainen vs muurahainen

Näkymä Kolmperälle

Tisutasiri #1:n (GC10523) jälkeen jatkoin matkaa seuraavalle kätkölle tarkistamatta kätkökuvausnippuani. Kätkö oli Lehmänämpäri (GCQNEK) ja kun kysyin rakennuksessa majailevalta henkilöltä, mikä paikka oikein on kyseessä, hän kertoi sen olevan kesämökkinsä. Näin pihapiirissä olevalta kätköltä odotin Metsähallituksen vuokrakämppää tai vastaavaa. Kävi myös ilmi, että kätkö oli juuri arkistoitu ja omistaja luvannut noutaa sen pois. Päätin helpottaa hommaa ja otin purkin mukaani. Juttelimme pari tuntia niitä näitä ja kävi ilmi, että maanomistaja on Karjalan evakko, eläkkeellä oleva arkkitehti ja hemmetin mukava tyyppi. Lisäksi hän on muinaissuomalainen, eli tehnyt pöksyhaaran järvellä sijaitsevan luolan, jota GTK väittää muinaissuomalaisten tekemäksi. Mökillä oli komeat viritelmät telttasaunaa, omatekoista kelluvaa saarta ja Karjalan viiriä myöden.

Pihapiiriä

Kelluva saari

Juuri sopivasti lounaalle törmäsin myös toiseen kätköilijään. Pikku-orajärven (GCKD0Z) vieressä selkeimmällä lounaspaikalla istui yksinäinen jamppa ja olin juuri katsonut logista jonkun muunkin käyneen kätköllä tänään. Kysyin harrastaako hän geokätköilyä ja myöntävän vastaauksen jälkeen esittelin meidät: ”Mä oon rvk, sä oot Antti”.

Kahvi vaan on niin hyvää

N 60 17.628 E 024 35.049

Karjakaivo (GCKDAZ) löydetty. Aurinko paistaa mukavasti kalliolle. Tässä on ihan pakko tunnustaa, että kesä tuli. Gepsi on ottamassa lisävirtaa aurinkopaneelista ja minä otan lisävirtaa aamulla termokseen keitetystä pannukahvista, myslipatukasta, Daimista ja kuivatuista aprikooseista.

Leirissä 15.06.07

N 60 18.110′ E 024 36.182′

Leiri Urjalansaaressa

Istuskelen avaruushuovalla teltan edustalla kokkaamassa. Päivä pulkassa, 4 kätköä löydetty:

  1. NMS5 Rajakallio, Espoo (GC7881)
  2. Kolmperä, Nuuksio (GCYBV5)
  3. Kattilajärven uimaranta (TC4HJ)
  4. Scenic Nuuksio #4 – Urjansaari (GCKD9W)

Aivan viimeisen vieressä oli erinomainen leiripaikka, mikä sinäänsä sopi minulle mainiosti, sillä aurinko alkoi jo painua horisontin taakse.

Nyt tuli jo ruokakin syödyksi. Jalostajan merellinen pata kuivatulla tonnikalalla on erinomaisen hyvää. Kello lähestyy vasta puolta yötä ja täällä on mukavan rauhallista. Linnut lauleskelevat hiljakseen ympärillä. Tiskitkin on jo tiskattu, joten muuta pakollista aktiviteettia ei oikein ole jäljellä kuin iltakusella käynti. Tämä on elämää.

Kattilajärven uimaranta

Purkeille

Matka alkoi lupaavasti, eli lähes myöhästyin bussista. Onneksi Espoossa ei aina ole niin viimeisen päälle, onko bussi jo liikkeellä, kun ulkoasusta on selvää, että Nuuksioon on matka.

Tämänkertainen viikonloppureissu siis kohdistuu Nuuksioon ja tarkoituksena on löytää mahdollisimman monta vielä itselleni etsimätöntä geokätköä, samalla tutustuen jokuseen uuteen alueeseen.

Ajattelin tällä reissulla testata blogin toimivuutta, joten bloggauksia tullee muusta näkövinkkelistä katsoen tarpeettoman paljon.