Siru kirjoittaa 9.9.2014

Retken ensimmäinen ja todennäköisimmin ainoaksi jäävä kevyempi vaelluspäivä alkoi tänään jäämeren hienolta hiekkarannalta, jonne eilen leiriydyimme. Kummmallisella tavoin aamutoimien jälkeen iskenyt halu käydä kastautumassa meressä oli aamu-uniselle melko käsittämätön päähänpisto. Kenties erämaan tuottamaa mielenhäiriötä.

Matka kohden korkeinta huippua ei ollut valitulla tahdilla lainkaan haastava. Tahti mahdollisti valokuvauksen lisäksi myös mustikoiden ja hillojen poimimisen, ja nyt teltan ulkouolisessa ”jääkaapissa” odottaa herkullinen aamupalan lisuke.

Kolmannen retkipäivän kohdalla pääsin tekemään myös uusia havaintoja omasta energiankulutuksesta, kun lounasaikaan ilmeni yllättävän kova nälkä. Se ei normaalioloissa ole tyypillistä, mutta takana olevat reilut 35 kilometriä raskaassa maastossa olivat saaneet kehoni havaitsemaan kasvaneen kulutuksen.

Tämän kaltainen rasitus on omiaan nostamaan myös mukana olevien (polttoaineeksikin tarvittavaa rasvaa sisältävien) suklaapatukoiden arvon lähes pörssissä noteerattavalle tasolle. Ehdinpä jo ehdottaa Valtterillekin pokerin peluuta suklaapanoksilla, joskaan kortteja ei olisi mukanamme ollut. Valtteri sen sijaan lahjoitti minulle pari kappaletta, kun olin omiani syönyt useamman juhliessani kätkön löytymistä.

Tässä kohden kello on yhdeksän, pimeys on laskeutunut ja sade ropisee tunnelmallisesti teltan kattoon. On aika nukkua ja kerätä voimia huomisen pitkään ja varmasti jälleen hyvin vaativaan vaelluspäivään läpi rakkakivikkojen. Vieläkään ei ajatus kivistä tunnu ikävältä!

Vastaa