Vihdoinkin liikkeellä

Matka alkoi moottorikelkkasaattueena Sassenfjordenin rantaan ja ensimmäisen päivän etappi oli vuonon ylitys. Nyt olemme leiriytyneet gipsdalenin alkuun, Templetin juureen. Kuljettajamme olivat juuri sitä, mitä olin odottanut Huippuvuorten asukkaista. Parin kelkan kyljissä oli kotelot pitkille aseille ja vöillä roikkui hylkeen tai svalbardinpeuran nahalla koristeltuja revolverikoteloita. Kelkkojen käsittely oli tottunutta ja asenne leppoisan asiallinen. Näihin ihmisiin olisi hauska tutustua enemmänkin. Kahdella kuljettajistamme oli mielenkiintoisena yksityiskohtana vöillään lapinleu-ut. Kuulemma on tullut Suomenkin suunnalla matkailtua.

Kun viimein pääsimme liikkeelle, matka maittoi. Vuono ylitettin viidellä legillä ja Vaiska totesi tämän sopivaksi lämmittelymatkaksi. Legi tarkoittaa siis 50 minuutin hiihtoa, jota seuraa aina 10 minuutin tauko. Kaikki olivat kiinnittäneet edellisenä iltana suksiinsa nousukarvat, joten luistosta ei voinut puhua, mutta eipähän ollut pidon kanssa ongelmia, vaikka pulkat painavatkin 70kg luokkaa. Näillä nuotein tehdään suurin osa matkasta.

Vastaa