Yhteisharjoitus

Loikoilen teltassa Päijänteen jäällä. Ympäröivissä teltoissa on majoittuneena koko 16 hengen retkikuntamme. Kokoonnuimme aamulla hotelli Tallukkaan, mistä lähdimme parin tunnin palaverin ja lounaan jälkeen jäälle hiihtelemään. Kolmen legin aikana etenimme noin 8,5km, kunnes pystytimme pimeän laskeuduttua leirin. Keittimen pöhistessä on teltan lämmössä hyvä olla.

Harjoituksellemme osui loistava hiihtokeli. Pakkasta seitsemän astetta ja jäällä lumen alla vettä vain ajoittain, joten omaa latuaan avaavat välttivät paakut suksien pohjissa lähes kokonaan, kun vesi kasteli lumen vasta hiihtäjän jo siirryttyä eteenpäin. Ladulla hiihtäviä paakut vaivasivat hieman enemmän, mutta kavereiden avustuksella nekin otettiin piakkoin märkien kohtien jälkeen pois. Menetelmänä on, että yksi asettaa suksensa ladun poikki kallistaen niitä ja muut hiihtävät yli. Viimeisenä ylittänyt palauttaa palveluksen.

Etelän kelien oltua mitä ovat olleet, tämä oli monille vuoden ensimmäinen hiihto. Mieliala oli korkealla ja meno maistui.

Lounas Tallukassa
Lounas Tallukassa

Retkikunta liikkeellä
Retkikunta liikkeellä

 

Viestimies itse
Viestimies itse

 

Vastaa