Purkkia huoltamassa

Viikonlopulle ei ollut suunnitteilla mitään erityisempää tekemistä ja Bridge of Kyynäränharjun loggaukset kertoivat purkin kannen löystyneen siinä määrin, että sisältö oli alkanut kostua. Purkki on siltä ajalta, kun vielä käytin lokikirjoissa tavallista paperia, joten asialle oli syytä tehdä jotain ennen lokikirjan muuttumista selluloosamössöksi. Tämän ja Birgitanpolun kätköjeni huoltosuunnitelma perustuukin juuri siihen, että tällaisina viikonloppuina tulee yleensä lähdettyä reissuun jonnekin suhteellisen lähelle ja huoltotarve toimii hyvänä tapana valita kohde.

Reissu alkoi hienosti bussikuskin ollessa erittäin ystävällinen ja jättäessä minut puolen kilometrin päähän kotakivestä, vaikka paikalla ei bussipysäkkiä olekaan. Hain kätkön ja yövyin joidenkin metrien päässä. Nukuttuani pitkään lähdin liikkeelle valoisan ajan lyhyyden ja rinkan keveyden sanelemaa ripeää tahtia, joka toi minut omalle kätkölleni hieman pimeän laskeutumisen jälkeen, mutta harjun kapeuden vuoksi kulkeminen oli silti riittävän helppoa ja otin otsalampun käyttöön vasta huoltotöihin.

Alkuperäinen lukoton curverin rasia ja kostea lokikirja lähtivät mukaani. Tilalla on curverin nelilukkoinen purkki ja lokikirjana nykyinen ”lähimetsästandardi”, eli Rite in the Rainin vedenkestäväksi kyllästetty vihko. Erämaakäytössä käytän saman firman Durarite-lehtiöitä, jotka kestäisivät käyttöä vaikka vedellä täytetyssä rasiassa. Molempia saa (jälkimmäisiä tilaustavarana) kivenalla.fi -kätköilyverkkokaupasta. Lisäksi jätin purkkiin teräasekeskuksen ”in Colt we trust”-tarran ja muutaman nimikirjaimillani varustetun .44 magnumin hylsyn. Mikäli edellinen ihmetyttää, niin ammutussa hylsyssä olevaa nimeähän voidaan pitää vain lähettäjän, ei suinkaan vastaanottajan osoitteena ;)

Nuotiolla on mukava istuskella keskenään. Vettä tihuttelee jonkin verran, mutta kuoritakin alle vedeltä suojaan puettu Joutsenen untuvainen taukotakki lämmittää. Niin ja Laphroaig Quarter Cask toki myös. Harkitsen hiljalleen vetäytymistä telttaan paneutumaan mukaan lähteneisiin printteihin David Friedmanin omilta sivuilta löytyvästä kirjasta Future Imperfect, joka käsittelee joidenkin mahdollisten tai todennäköisten tulevaisuuden teknologioiden vaikutuksia yhteiskuntaan ja lakiin.

Ei ollenkaan huono tapa viettää viikonloppua, säästä huolimatta.

Vastaa