Idiot trail

Vietimme viikonlopun 16-18.5 Repoveden kansallispuistossa ns. ”georetkikunnan” porukalla. Mukana olivat Ranys (Mari Tuunainen), fvrav (Ville Hakulinen, sieni), theOrava (Arto Vesamo), Kaji (Mikko Leskinen) ja Harjus (Harri Hirvasniemi). Reissu oli leppoisa, pääpainon ollessa porukkaan tutustumisessa ja jutustelussa.

Totesimme porukan toimivan hyvin yhteen ja asioiden sujuvan. Säät suosivat, hauskaa oli ja projektille saatiin konkreettinen alku. Ryhmän nimeksi valittiin itseironisessa hengessä sienen ehdottama ”Idiot Trail”, joka on geokätköilytermi suorimmalle reitille parkkipaikalta kätkölle, maastosta välittämättä, gepsin suuntanuolta seuraten. Ryhmän tulevaisuudennäkymissä on tällä hetkellä mahdollisimman laaja osallistuminen Nuuksion geovaellukseen ja toinen oma harjoitus syys-lokakuussa, jonka jälkeen uusia jäseniä ei syksyn 2009 Vertical Limitin reissulle enää oteta ilman hyvää syytä, tuleville reissuille toki kyllä. Keväällä ja kesällä 2009 harjoitellaan porukalla ja syksyllä 2009 lähdetään tunturiin.

Koska Repovedellä sijaitsee Olhavanvuori, joka tunnetaan suomen parhaana kalliokiipeilypaikkana, oli minulla, sienellä ja theOravalla myös kiipeilyvälineitä mukana. Nämä tulivatkin hyötykäyttöön matkalla perjantai-illan leiripaikalle, kun polku oli jäänyt veden alle. Kiersimme ongelman ongelmapaikan kiertämisen sijaan kulkemalla hieman ylöspäin jatkuvan polun päätepisteeseensä asti, jossa se päättyi vaaralliseen lähes pystysuoraan laskeutumiseen pinnalla olevalle polun osalle. Laskimme rinkat ja vaeltajat köyden varassa turvallisesti alas yleisen hauskanpidon nimissä. Lauantaina Olhavanvuorella samaa viihteen lajia, tosin kunkin itse ohjaamana laskeutumisena ja ilman pakkauksia sitten harrastettiin enemmänkin. Sunnuntaina käytettiin myös varsin mielenkiintoista reittiä vaativahkon louhikon yli – osa kerran, osa kahdesti. Kun louhikkoa seuraava kahluu osoittautuikin sen verran syväksi, että rinkkoja piti uittaa, otti suurin osa porukasta keväisessä viileydessä kiertotien ja säästi ylitysharjoitukset tulevaan kesään. Ranysin kanssa jatkoimme yli, minä kahlaamalla ja Ranys eräässä kohtaa uimalla, pituuseron ollessa muutaman kymmentä senttiä :)

Tältä pohjalta on hyvä jatkaa. Purkit tiettömien taipaleiden takana: täältä tullaan.

Vastaa